Lippu.fi: Areenalla asiakas on pääosassa

Areenalla asiakas on pääosassa

Ari Palhamo, Lippu.fi
”Areena vie tapahtumabisneksen uuteen aikaan Suomessa.” Ari Palhamo, Lippu.fi

Tampereen Kannen areena on paljon muutakin kuin huippuluokan elämyskeskus. Se on poikkeuksellinen hanke sekä mittakaavaltaan, että edelläkävijänä. Tampereen ytimeen nouseva areena vie tapahtumabisneksen uuteen aikaan Suomessa. Olemme kokonaisvaltaisen muutoksen äärellä, ja Lippu.fi haluaa olla mukana tukemassa, edistämässä ja kiihdyttämässä tätä muutosta.

Kuluttajat eivät ole kiinnostuneita vain tapahtumasta, vaan kaikesta sen ympärillä – kunhan heille on palveluja tarjolla. Kuulostaa itsestään selvältä, mutta Suomessa meillä on tässä vielä järjettömän paljon tehtävää. Kun täällä tullaan tapahtumaan varttia ennen sen alkamista, ollaan Amerikassa paikalla vähintään 2-3 tuntia ennen alkua. Samoin, jos vaikkapa matsi menee jatkoajalle, ovat meillä ravintolat yleensä jo kiinni ja käytävät kumisevat tyhjyyttään.

Tampereen Kannen areena tarjoaa haasteen ja mahdollisuuden muutokseen. Lippu.fi tuo uudelle areenalle Smart Venue -ohjelman, joka nostaa tapahtumapalvelut uudelle tasolle ja kääntää asiakaskokemuksen kokonaan toiseen asentoon. Tuottajalähtöisestä mallista, jossa eri palvelutarjoajat tekevät bisnestä kukin omista lähtökohdistaan ja omissa siiloissaan, siirrytään asiakkaan lähtökohdista rakennettuun, kokonaisvaltaiseen palvelumalliin. Areenalla operoivat kumppanit rakentavat yhtä yhteistä areenakokemusta.

Tämä on mahdollista valjastamalla big data, digitaalisuus ja mobiiliteknologia uudella tavalla tapahtumakäyttöön. Nyt on aika, ja uuden areenan myötä mahdollisuus, rakentaa tapahtumapalveluille yhteinen alusta, ekosysteemi. Kun ostaminen tehdään helpoksi, siitä hyötyvät kaikki.

Areenavieraalle palvelukokemus on miellyttävä ja yhtenäinen, sitä voi suunnitella etukäteen ja räätälöidä itselleen sopivaksi. Massateknologia alkaa olla valmis uudenlaisten ratkaisujen toteuttamiseen esimerkiksi yleisön identifioinnissa ja sitä kautta tapahtumien sujuvuuden sekä turvallisuuden parantamisessa. Palvelutarjoajille ja sponsoreille avautuu aivan uusia ansaintamahdollisuuksia ja uuden teknologian käyttöönotosta hyötyvät myös tapahtumajärjestäjät, jotka kisaavat massiivisten tuotantojen saamisessa Suomeen.

Tätä vasten on helppo ymmärtää, että yhteistyö Tampereen Kannen areenan kanssa on meille Lippu.fi:ssä paljon muutakin kuin kumppanuus muiden joukossa. Se on meille mahdollisuus olla edelläkävijöinä luomassa jotakin ennenäkemätöntä, ja olemme siitä enemmän kuin innoissamme. Olemme yhdessä uuden ja suuren äärellä.

Ari Palhamo, toimitusjohtaja, Lippu.fi

 

Lippu.fi ja Tampereen Kannen areena ovat solmineet merkittävän strategisen lipunmyynti- ja markkinointisopimuksen. Kymmenen vuoden mittainen, pitkäkestoinen sopimus takaa Lippu.fi:lle lipunmyynnin yksinoikeuden kaikkiin uuden areenan tapahtumiin. Lippu.fi on osa Euroopan suurinta lipunmyyntiyhtiötä. Suomessa Lippu.fi markkinoi ja myy vuosittain ikimuistoisia hetkiä tuhansiin kulttuuri-, viihde- ja urheilutapahtumiin. Lue lisää